BLOGI

Ihmisen arvoista asiakaspalvelua

Provadin työhyvinvointipäivä Hauhon Ilorannassa

Aurinkomaisema.jpg

Pääsimme viettämään Provadin keväistä työhyvinvointipäivää Hauholla, Ilorannan leirikeskuksessa. Ilorannassa on huolehdittu vieraista jo 80 vuoden ja neljän sukupolven ajan. Iloranta tarjoaa puitteet luonnolle, liikunnalle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Provadin työhyvinvointipäivä Ilorannassa oli erittäin onnistunut!

 

Paintball kaikki

Aloitimme päivän ensin aamupalalla, jonka jälkeen siirryimme pelaamaan värikuulasotaa. Joukkueisiin jaon jälkeen vetelimme haalarit niskaan ja valmistauduimme pelaamaan. Vaikka suurin osa meistä ei ollut koskaan aikaisemmin pelannut, pelit sujuivat hyvin loistavien taktiikoiden ja joukkuehengen ansiosta. Värikuulapeli on hauska, vähän erilainen ekstremelaji, jossa ei tarvitse olla huippu-urheilija pärjätäkseen, vaan olennaista on pelata yhdessä ja nauttia samalla ulkoilusta. Värikuulapelit meille mahdollisti hämeenlinnalainen S.F.A.T. Paintball.

Lotta-3.jpg

Värikuulapelien jälkeen aitajuoksija Lotta Harala piti meille luennon ravinnon merkityksestä jokapäiväisessä hyvinvoinnissa. Kävimme läpi pääpiirteittäin kuitujen, hiilihydraattien, hyvien rasvojen sekä vitamiinien lähteet. Lotan tärkein sanoma oli kuitenkin muistaa pitää lyhyt ateriaväli, eli pitäisi muistaa syödä 3-4 tunnin välein, ettei nälkä kasva liian suureksi.

Jooga.jpg

Lounaan ja Lotan luennon jälkeen pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan kehojamme joogan merkeissä. Muun muassa joogatunteja tarjoava Youngan Eva piti meille nautinnollisen tunnin, jonka aikana keskityimme hengitykseen ja oman kehon liikkuvuuteen. Jooga on mainio liikuntamuoto avata kehon jumitustiloja ja unohtaa hetkeksi arki ja kiireet. 

Nuotiolla koko jengi.jpg

Lumiset oksat.jpg

Mika makkaranpaistossa

Rentouttavan joogan jälkeen paistoimme yhdessä tikkupullaa ja katselimme upeita maisemia Ilorannassa. Herkut maistuivat erityisen hyvälle samalla kun aurinko laski järven taakse.

Ottamassa ruokaa.jpg

 

Jykä ja Mikael jälkkäreiden kanssa

Ilorannassa pidettiin kyllä varsin hyvin huolta, ettei ateriaväli kasvanut liian suureksi. Herkullisen illallisen jälkeen meillä oli vuorossa kokkisota, jossa valmistimme naapurijoukkueelle jälkiruuat. Tiukka taisto päättyi yhden joukkueen voittoon, mutta kaikki jälkiruuat syötiin pois ennen savusaunaan menoa.

Rantasauna.jpg

Potkukelkat

Ilonnassa vietetty työhyvinvointipäivä sujui mainiosti rentoutuen, luonnosta nauttien ja yhdessä oleilun merkeissä. Nyt on provadilaisten akut ladattu ja kerätty energiaa uuteen viikkoon!

 

Avainsanat: Me provadilaiset, Työhyvinvointi, Provad



Ota meihin rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan.

Veera Pelkonen

Veera Pelkonen

veera.pelkonen@provad.fi

Markkinoinnin ja viestinnän parissa työskentelevä Veera on kasvatustieteiden maisteriopintojen loppusuoralla ja innokas uuden oppija. Tapahtumien järjestäminen ja monipuoliset työtehtävät pitävät Veeran kiireisenä. Vapaa-aika kuluu pitkälti erilaisen urheilun merkeissä sekä ystävien kanssa esimerkiksi brunsseilla ja livemusiikin äärellä.

Kategoriat

näytä kaikki

Lisää vinkkejä saat tilaamalla uusimmat blogit ja ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi!